Julkaistu

Mistä hiustenlähtö johtuu? 7 syytä hiustenlähtöön ja ratkaisuehdotus

Hiukseni lähtevät päästä – apua!

Hiustenlähtö on yleisin syy, miksi meihin ekokampaajiin otetaan yhteyttä. Syitä hiustenlähtöön voi olla erilaisia, joten käydään läpi yleiset syyt, miksi hiukset lähtevät päästä.

Ja hei! Apua hiustenlähtöön on tarjolla, ei siis hätää! Ekokampaaja Luanalle hiusten hyvinvointi on tärkeä, päivittäin työssä nähty asia, ja se otetaan vakavasti!

Ensimmäinen syy hiustenlähtöön – hiusjuuri ei hengitä

Ekokampaajana väittäisin, että suurin osa kärsii juuri tästä ongelmasta.

Mitä se sitten tarkoittaa?

Jos hiusjuuri ei hengitä, se voi olla täynnä erilaisia kalvo-aineita kuten muovia, glyseriinejä, emulgointiaineita, kemiallisia silikoneja, kuonaa, vanhoja rasvoja jne. Vuosien saatossa näitä kalvoaineita valitettavasti hiuspohjaan kertyy.

Jos on tapana käyttää kemiallisia muotoilutuotteita shampoiden ja hoitoaineiden lisäksi, juuttuvat aineet yhä kovemmin kiinni hiussuortuviin ja hiuksen tyveen. Paha kierre (eli hiustenlähtö tai jopa runsas hiustenlähtö) on syntynyt, ja siitä voi olla vaikea päästä pois ilman motivoitunutta päätöstä.

Mistä tiedän, hengittääkö hiusjuureni?

Hiuksen pitäisi leijua vapaasti hiuspohjasta. Jos katsoo hiuspohjaa mikroskoopilla, voi nähdä jopa sellaisia tapauksia, jossa hiukset ovat liimautuneet kiinni hiuspohjaan. Näin ei saisi olla. Messuilla on usein näitä mikroskooppeja. Kannattaa käydä tutkituttamassa. Ekokampaaja osaa myös tehdä arvion. Nyt meidänkin ekokampaamossamme on tällainen mikrokamera, tervetuloa tutustumaan!

Ratkaisu hiustenlähtöön on yksinkertainen!

Kalvoaineet ja muut kemikaalit pitää saada pestyä pois hiuspohjasta ja hiusjuuresta.

Samaan aikaan ei saa käyttää kemiallisia kovia aineita eikä laittaa hiuspohjaan lisää kalvoaineita. Shampoossa ei siis saisi olla lisäaineita. Sopiva shampoo hiustenlähdön estämiseen on luonnonmukainen!

Shampoon pitää liottaa ja tehokkasti pestä pois kerta kerralta hiuspohjaan kertyneet kalvoainekerrostumat, kuitenkaan kuivattamatta hiuspohjaa ja hiuksia. Luanas Organic shampoopalat toimivat juuri näin.

 

Haluatko lisää tehoa ja nopeutta puhdistukseen?

Jos haluat tehostaa ja nopeuttaa puhdistusprosessia, voit tehdä syväpuhdistavan hoidon Luanas Organic Productsin hiusöjyllä (myös puhdistusöljy on hyvä). Toinen keino on käydä ekokampaajalla otattamassa syväpuhdistavia hoitoja, kuten savihoito, merilevähoito tai turvehoito. Todella rentouttavia ja tehokkaita hoitoja, jotka tuntuvat ihanilta. Suosittelen lämpimästi!

Mitä hiusöljy tekee?

Hiusöljy liottaa kalvoaineita ja lisää hiusjuureen verenkiertoa. Hiusöljy sisältää hyviä rasvahappoja, jotka kiihdyttävät hiusjuuressa kasvua. Tärkeää hiusöljyllä tehtävässä syväpuhdistuksessa on, että hiusten pesu öljyhoidon jälkeen tehdään oikein. Näin saat maksimaalisen tehon hoidosta. Tarkat ohjeet löytyvät pakkauksesta.

Hiusten pesu palasaippualla (Luanas Organic Products) auttaa myös, koska valmistusaineina käytetään ainoastaan puhtaita luonnontuotteita sopivassa suhteessa. Hoitoaineemme, joka sisältää luomuomenaviinietikkaa, on hyvä hiustenlähtöstä kärvivälle.

Lisää vinkkejä löytyy blogistamme, jonne kirjoitimme hair mask -syväpuhdistuksesta.

Muita syitä hiustenlähtöön?

Luanas Organic hiukset lähtevät

 

Syy numero 2 – allergiat

Ekokampaamossa törmään usein allergiaan. Hiustenlähtö ja allergia kulkevat usein rinnakkain.

Erilaiset allergiat ovat yleistyneet, kuten allergia hiusväreihin, permanentteihin, kalvoaineisiin, parfyymeihin ja muihin kemikaaleihin.

Olemme kirjoittaneet blogissamme allergioista enemmänkin.

Syy numero 3 – hilse

Sieniongelmat: ei pestä hilsettä pois.

Ihon uusiutuminen – myös hiuspohjassa – on jatkuvaa, mutta yleensä näkymätöntä. Normaalisti irtoavat iholiuskat ovat pieniä. Kun ne kasvavat, ne alkavat näkyä. Hilse on merkki päänahan mikrobiongelmasta: liian kuiva iho, liian rasvainen iho, stressi, antibioottikuuri… Yleensä hilseen aiheuttaja on Malassezia-hiivasieni. Eli ei mikään tulehdus, kuten virustulehdus tai bakteeritulehdus, vaan toisenlainen tulehdusreaktio.

Seurauksena hiuspohjaan jää kertymään hilsekuonaa. Hilse muuttuu sieneksi, joka vaikuttaa hiusjuurien kuntoon ja ilmavuuteen. Päänahassa kutisee, ärsyttää, punoittaa ja/tai hilseilee. Sen lisäksi hiukset alkavat tuoksua pahalta. Säännöllinen pesu kotimaisella shampoopalalla auttaa.

Syy numero 4 -stressi

Stressi ja hiukset – eli saatko harmaita hiuksia?

Tiesitkö, että hiusjuuri on viimeinen paikka, joka saa keholtasi ravinteita. Siksi hiukset kärsivät ensimmäisenä, kun tulee stressi (tai jokin muu sairaus). Saattaa olla, että hiukset lähtee päästä ihan stressin takia. Se on yleinen syy sekä hiustenlähtöön että monenlaisiin hiuspohjaongelmiin.

Yritä siis helpottaa stressiä tavalla tai toisella. Syö hyvin ja yritä nukkua paljon.

Syy numero 5 – lääkkeet

Monet lääkkeet aiheuttavat hiustenlähtöä. Esimerkiksi epilepsialääkkeiden, psyykenlääkkeiden, ehkäisytablettien ja verenohennuslääkkeiden haittavaikutuksena on hiustenlähtö.

Jos syö paljon lääkkeitä, niiden jäämät pyrkivät mm. ulos hiuspohjan(kin) kautta. Nämä kertymät/karstat poistuvat, kun käyttää shampoopalaa.

Lääkejäämät muistuttavat ulkonäöltään karstaa.

Syy numero 6 – karsta

Vauvojen päänahan karsta on tuttu monelle vanhemmalle. Samannäköistä karstaa voi olla vanhemmillakin ihmisillä. Karsta estää hiusjuuren hengittämistä. Liota se pois öljyllä tai shampoopalalla. Tämä neuvo sopii niin vauvalle kuin vaarillekin. Öljyhoito hiuspohjalle ja saunaan – lue lisää täältä.

Voit myös kokeilla savihoitoa – kotona tai ekokampaamossa.

Syy numero 7 – suolisto

Erilaiset suolisto-ongelmat liittyvät hiustenlähtöön.  Esimerkiksi keliakia aiheuttaa usein rakkuloita hiusjuureen. Suoliston  tulehdus kannattaa hoitaa kuntoon mitä pikimmiten. Kiinnitä huomiota ravintoon!

Hiusjuuri saadaan kuntoon perushoidollakin

Hiustenlähtö seis! Kalvoaineet pois! Ota käyttöön luonnonmukainen palashampoo.

Pelkän shampoopalan avulla hiuspohjan täydellinen puhdistus tapahtuu yleensä kahden-kolmen viikon sisällä, riippuen kerrostumien määrästä ja hiusten kunnosta. Mitä kuivempi hius, sitä enemmän kerrostumia se imee itseensä, ja silloin puhdistumisessa saattaa mennä kuukausi tai kaksi. Jaksathan olla kärsivällinen!

Jos peset pelkällä palashampoolla, saat kalvoaineet pois, kunhan peset säännöllisesti. Eli et käytä pesujen välissä muita tuotteita, jotka sisältävät lisäaineita.

Pitkiin hiuksiin suosittelemme lisäksi hiushuuhdetta, joka vähentää takkuisuutta ja sähköisyyttä ja lisää runsaasti kiiltoa hiuksiin tekemättä niitä raskaiksi.

Ja vähän hemmotteluakin! Miksi et välillä antaisi päänahkasi nauttia hiusnaamiosta.

Haluatko tietää lisää?

Toivottavasti sait nyt jotain mietintämyssyyn, kun ajattelet hiustenlähtöä.

Jos tuntuu, että haluaisit kuulla lisää hiusten ongelmien ratkaisuista tai mistä tahansa muusta luonnonkosmetiikkaan liittyvästä, ota yhteyttä.

Hiusten hyvinvointi on meille kunnia-asia!

Tuotteemme valmistetaan ainutlaatuisesti kuunkierron mukaan, koska olemme todenneet sen vaikutuksen. Tästä voit lukea lisää täällä.

Voimme sopia ja suunnitella alueellesi luennon aiheesta.

Oletko luonnon ystävä? Niin mekin!

Tilaa uutiskirje kerran kuussa sähköpostiisi niin kuulet meistä lisää! Joka kirjeessä etuja luonnonkosmetiikan verkkokauppaan ja vinkkejä hiustenhoitoon tai ihonhoitoon.

 
 
Muistathan vielä aktivoida uutiskirjeen tilauksesi sähköpostissasi! Kiitos ja tervetuloa!
Julkaistu

Mitä tarkoittaa, että Luanas Organic -tuote on hintansa väärti

Mielestämme tuotteemme hinta-laatu-suhde on kohdallaan, mutta haluamme toki avata tätä vähän. Luomutuotteet ovat ruokakaupoissakin kalliimpia – asia, joka on kaikille tullut jo tutuksi. Miten meillä määräytyy luomutuotteen eli luonnonkosmetiikan hinta?

Raaka-aine ratkaisee

Myös luonnonkosmetiikan valmistuksessa on suuri merkitys raaka-aineilla. Tuotteissamme on ainoastaan luonnon omia kylmäpuristettuja luomuöljyjä ja eteerisiä öljyjä.

Kylmäpuristettu luomuoliiviöljy kuuluu Luanas Organic -tuotteiden raaka-aineisiin

Ajatellaanpa hetki tätä ja esimerkiksi piparmintun tuoksuisen palashampoon valmistusta. Valmistamiseen tarvitaan kolmea erilaista luomuöljyä eli oliiviöljyä, kookosöljyä ja risiiniöljyä, sekä eteeristä piparmintun luomuöljyä. Kylmäpuristettu luomuoliiviöljy on noin 70 % kalliimpaa kuin halvin mahdollinen oliiviöljy, eli se perusoliiviöljy.

Piparminttu eteerinen luomuöljy kuuluu Luanas Organic tuotteiden raaka-aineisiin

Jos siis haluaisi tehdä luonnonkosmetiikkaa halvalla, tekisi sen perusoliiviöljystä, eikö niin?

Meidän näkemys tästä on erilainen. Miksi käytämme kylmäpuristettua luomuöljyä, aina extra virgin öljyä, joka saadaan ensimmäisestä puristuksesta? Siksi, koska luomuöljyt oikein valmistettuna ovat todellisia ravintopommeja – ne sisältävät hurjan määrän ravinteita ja hivenaineita, joita iho haluaa ja joista koko kehomme hyötyy. 

luonnonkosmetiikka Luanas Organic

Photo by Vlad Tchompalov on Unsplash

Luonnonmukaisuus on meille perusjuttu

Kun annamme keholle sitä, mitä se oikeasti tarvitsee, se ei pyydä lisää. Kehosi kiittää olemalla terve. Luonto taas kiittää meitä, kun käytämme vain sen, mitä tarvitsemme. Luonto on tärkeä, se antaa meille energiaa ja ravinnon. 

Luonnossa eläimet, jopa muurahaiset tietävät, miten niiden pitää elää ja syödä, jotta ne pärjäävät. Miksi me emme tiedä – vaikka meillä on älyä ja tietoa vaikka kuinka paljon? Meille ihmisille tuputetaan mainoksia, ajatuksia ja mielikuvia, miten elää. Jos tuon kaiken ylimääräisen saisi pois, ja palaisimme jonnekin alkuperäiseen tilaan. Siinä tilassa tietäisimme kyllä, mitä tarvitsemme. Emme paljoakaan. Perusasioita. 

Tuotteemme edustavat juuri näitä perusasioita. Sinun ei tarvitse etsiä enää neuvoja. Luota aisteihisi – toimivat kyllä! Kehosi tietää, mikä sinulle on hyväksi, siitä ei ole epäilystäkään. Tarvitsee vain luottaa yksinkertaisuuteen. 

Luanas Organic luomukosmetiikka

Laadusta tinkimättä

Laadun tarkkailumme on vaativaa – palautamme valmistajille takaisin luomu raaka-aineita silloin, kun niiden laatu ei ole parasta. Eteeristen öljyjen laadussa ja tuoksussa on usein isoja vaihteluita ja aistinvarainen tarkastus löytää huonot erät. Raaka-aineiden korjuu on tärkeä tehdä parhaaseen mahdolliseen aikaan. Kuun sijainti korjuu-aikana on tärkein. Kun on harjoittanut ja kokeillut ”kuun vaiktutuksen” -oppia, nenä ja muut aistit kertovat milloin kasvit on kerätty.

Raaka-aineiden tuottajien etsintä on mielenkiintoista, mutta aikaa vievää puuhaa. Mielestämme se kuitenkin kannattaa – vain parasta asiakkaillemme ja itsellemme – aivan samoin kuin vaadimme parasta laatua ruoalta, jota syömme. 

Luanas Organic luomukosmetiikkaa täydellä sydämellä

Palashampoo on luotu kestämään pitkään

Palashampoo on tiiviste! Kuinka erilainen se onkaan verrattuna shampoopulloihin! Palashampoo kestää käytössä kauan (kunhan muistat oikean kuivaustavan!) eli ainakin yhtä kauan kuin käyttäisit kaksi tai jopa kolme shampoopulloa. Raaka-aineet, joista palashampoo on tehty, ovat arvokkaita öljyjä ja eteerisiä öljyjä, joita eri toimittajat kasvattavat luomumenetelmin. Tämä on todellista luonnonkosmetiikkaa, sillä luonnollisia aineita kosmetiikassamme on täydet 100 %. On olemassa luonnonkosmetiikkaa, jossa on luonnollisia ainesosia vain muutaman prosentin. Luonnonkosmetiikan hinta määräytyy aina raaka-aineiden mukaisesti. 

Teemme siis täydellä sydämellämme ja rehellisesti parasta mitä pystymme. Ajatuksena ja taustalla vaikuttavana arvona on auttaa iho-ongelmista kärsiviä. Haluamme myös tuoda helpotusta maapallon kuormitukseen ja iloa maailmaan. Eletään rinnakkain luonnon kanssa, silloin se kiittää ja voimme elää harmoniassa.

Tätä siis tarkoittaa, että Luanas Organic-tuotteet ovat hintansa väärtejä! Luonnonkosmetiikan hinta määräytyy osittain laadun mukaan. Selkeä tuoteaineluettelo (inci) suomeksi ja ruotsiksi pakkauksissamme takaavat sinulle, että tiedät, mitä ihollesi laitat. Kaikki ihollesi laittamasi aineet, esimerkiksi säilöntäaineet, joutuvat elimistöösi ja kuormittavat sitä. Suosittelemme, että ostat aina sellaisia tuotteita, joissa on selkeä luettelo. Oli tuote sitten sisäiseen tai ulkoiseen käyttöön. Jos et jotain ainetta tunnista, on parasta ottaa selvää mitä se on, tai jättää hyllyyn.

Toivomme sinulle hyvää

Ota elämäsi haltuun myös sisältä päin. Elämänpolkusi löytyy, kun alat olemaan oma itsesi.  

Toivon, että pääset sydämeesi asti tänä vuonna. Se onnistuu kyllä. Päätä, että kuuntelet, mitä sydämesi sanoo. Jos sieltä ei heti kumpua mitään, kunnioita sitä. Rauhoitu ja tee vain välttämätön. Eloonjäämisvietti kyllä toimii, älä huoli. Siitä se sitten alkaa, sinun polkusi. Meidän polkumme, jos sitä toivot. Yhdessä mennään. Silleen se on kaikkein mukavinta.

Kuullaan taas

Luana

 

Julkaistu

Kisblogin kesäinen arvio luomukosmetiikastamme

Lue, mitä yhteistyökumppanimme kirjoitti Luanas Organic -tuotteista. Ihanaa luettavaa, ja täyttä totta!

Blogikirjoitus on viime kesältä, eli palataan ihaniin kesäisiin tunnelmiin seuraavan kuvan myötä!

View this post on Instagram

Haluan tuoda esille ihanan suomalaisen luonnonkosmetiikkasarjan, johon tutustuin kauneusmessuilla. Ihanan pirteä ja hymyileväinen nainen esitteli tuotteitansa intohimolla ja arvokkaasti. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ Luana’s Organic Products valmistaa mm. hellävaraista suolasaippuaa, joka on kuin herkän ihon unelma. Kyllä, kuulit oikein. Suolasaippua, jota voi pyöritellä sellaisenaan kasvoilla. Antibakteerinen suola ja kookosöljy poistaa iholta meikin ja lian ilman saippuamaista kiristävää tunnetta. Muistan ystäväni tästä raportoineen, kuinka todella pintakuiva iho nautti Luanan suolasaippuakäsittelystä! Allekirjoitan väittämän myös itse. ❤️ ps. koska rutiinit eivät voi koskaan olla liian yksinkertaisia, pese hyvinvoivaksi tällä myös hiuspohja ja kroppa. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ Rakastuin myös yhden korkin alle suljettuun hoitoaineeseen, joka on todellinen 2in1 löytö: oli huolenasi sitten takkutukka tai ongelmainen iho, tällä hoituu huolet päästä varpaisiin. Hoitoaine on todellinen tehotuote sen sisältämän omenaviinietikan, raikkaan piparmintun ja rauhoittavan laventelin ansiosta. Suihkaise ihollesi seitsemää eri vitamiinia ja kivennäis- sekä hivennäisaineita kuten kaliumia ja piitä. Voin sanoa, että esimerkiksi akneiho tarvitsee juuri tällaisen tuotteen osaksi rutiinia. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ Ja jos laventelin tuoksu saa sut rentoutumaan keskellä kiireistä arkea, kokeile syväpuhdistavaa laventelishampoota. Ekologisesti palan muodossa sekin – olen aivan tykästynyt näihin paloihin! Puhdistaa todella hellästi, kuitenkin runsaasti ilman sulfaatteja vaahdoten ja poistaen hiuspohjasta asti muotoilutuotteiden jämät ja hien. Vaikka laventeli ei olisikaan sun juttu, Luana valmistaa vaikka mitä ihania vaihtoehtoja! ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ Tässä kaiken ajan ja tutustumisen arvoinen sarja, kiitätte minua myöhemmin! 😉

A post shared by Luonnonkosmetiikkablogi (@kisblogi) on

 

 

Julkaistu

Omilla tuotteilla allergiat kuriin

Juttu Elimäen Sanomissa

Lapinjärvellä ekokampaamoa pitävä Luana Lill-Smeds sai allergisia oireita kampaamotuotteista. Nainen kuitenkin rakastaa ammattiaan, joten hän kehitti omat, luonnonmukaiset hiusten- ja ihonhoitotuotteet, joiden ansiosta hän pystyy tekemään unelmatöitään.

 

Luana Lill-Smeds valmistui kampaajaksi 90-luvun alkupuolella Kauhajoen ammattioppilaitoksesta ja lähti saman tien Norjaan alan töihin. Hän kuitenkin yliherkistyi kampaamotuotteita sisältäviin kemikaaleihin jo parissa vuodessa.

–Käteni tulivat kutiseville vesikelloille, ja tuntui, kuin ihon alla palaisi tuli. Sen jälkeen iho halkeili sekä tulehtui ja paranemiseen meni jopa kolme viikkoa. Hiusten permanentti- ja väriaineiden sisältämät tioglykolihappo ja parafenyleendiamiini ovat hyvin allergisoivia aineita, mutta kampaamotuotteissa on myös lukuisia muita aineita, jotka aiheuttivat minulle allergisia reaktioita.

Lill-Smedsin mukaan yliherkistyminen kampaamotuotteiden kemikaaleihin on yleistä parturi-kampaamoalalla, mutta siitä ei puhuta ääneen.

–Ainakin silloin, kun minä hain kampaamokoulutukseen, hakemukseen piti liittää lääkärintodistus.  Kävin lääkärissä, joka kyseli minulta, onko minulla fyysisiä vaivoja, jotka vaikeuttaisivat työskentelyäni alalla. Jos lääkärintarkastuksessa olisi keskitytty olennaiseen ja minulta olisi esimerkiksi kysytty, minkälainen iho minulla on tai onko suvussani allergioita tai yliherkkyyksiä, olisi varsin pian ollut selvää, etten sovellu alalle.

–Minulla on aina ollut rutikuiva iho, joten siinä ei ole samanlaista suojakerrosta kuin normaalissa ihossa. Liian rasvaisessa ihossa on sama ongelma, sillä kemikaalit imeytyvät kostean ihon läpi verenkiertoon samalla tavalla kuin kuivankin ihon läpi.

Ekokoulutuksesta takaisin alalle

Lill-Smeds palasi takaisin Suomeen 1997 ja teki sen jälkeen erilaisia töitä muun muassa myyjänä ja trukkikuskina. Hieman myöhemmin hän avioitui ja sai lapsia.

–Äitiyslomalla ollessani koin, ettei minusta ole enää millekään alalle. Suunnittelin perustavani parturi-kampaamon, jonka palveluna olisi ainoastaan hiustenleikkaus. Tiesin kuitenkin, että paikkakunnalla täysin uusi yrittäjä ei eläisi pelkällä hiusten leikkaamisella.  Ilmaisjakelulehdestä luin sitten Porvoossa toimivasta ekokampaajasta. Innostuin asiasta ja hain ekokampaajakurssille.

Lill-Smeds pääsi kurssille, jonne otetaan ainoastaan jo alalla työskennelleitä parturi-kampaajia. Koulutus toteutettiin etäopiskeluna, ainoastaan kolme päivää kuukaudessa opiskeltiin koulunpenkillä. Koulutus oli monipuolinen, ja Lill-Smeds oppi hiusten kasvivärjäystenperusteita, yrttioppia, faktoja luomuöljyistä ja esimerkiksi syväpuhdistavista savi-ja merilevähoidoista.

–Opiskelussa piste iin päälle oli intialaisen päänhieronnan oppiminen. Se on mielestäni todella hyvää mieltä tuottava hierontamuoto, joka rentouttaa ja sen myötä menee lähes meditatiiviseen tilaan. Kun ihminen rentoutuu, eikä mieti arjen huolia, keho alkaa palautua stressistä.

Lill-Smeds perusti ekokampaamon Lapinjärven kirkonkylään, mutta lopulta hän ei enää ollut tyytyväinen markkinoilla oleviin ekologisiin hiustenhoitotuotteisiin. Joku niistä pesi hänen mielestään hiukset huonosti tai ei tehnyt niistä riittävän ilmavia. Hän kokeili monenlaisia sarjoja, mutta ei löytänyt niiden joukosta mieleistään.

–Valittelin asiaa siskolleni, joka tokaisi heti, että aletaan itse tekemään hyviä tuotteita. Me olemme sellainen parivaljakko, että kun tapaamme, alkaa tapahtua ihmeitä, Lill-Smeds nauraa.

He keittelivät kolmisen vuotta erilaisia shampoopaloja sekä ihosaippuoita ja testasivat niitä itsellään sekä tuttavillaan.

–Lopulta olimme tyytyväisiä tuotteisiin, joten aloitin lupaprosessin. Se ei ollutkaan mikään yksinkertainen juttu ja siihen meni paljon rahaa. Mutta kun uskoo asiaansa, on myös valmis maksamaan siitä.

Lill-Smeds sai tuotteille luvat 2015, jonka jälkeen niille suunniteltiin ja valmistettiin pakkaukset. Aluksi luonnonmukaiset hiusten- ja ihonhoitotuotteet olivat myynnissä ainoastaan Lill-Smedsin kampaamossa, mutta pian hän ymmärsi, ettei pelkästään omassa kampaamossa tapahtuva myynti riitä kattamaan kunnolla edes valmistus- ja pakkauskuluja.

–Asioilla on tapana järjestyä. Eräs asiakkaani opiskelee markkinointia ja hän teki Luanas Organic products -tuotteille nettikaupan. Toki pelkästään internetissä tiedottaminen ja sen kautta myyminen eivät riitä. Onneksi puskaradio on erittäin hyvä markkinointikeino. Tyytyväiset asiakkaat kertovat tuotteistani tuttavilleen ja niin edelleen. Pari kesää tuotteita on ollut myynnissä Elimäen Piika ja Renki kahvilassa. Niin tulee olemaan myös tänä vuonna.

Lill-Smeds on erittäin innostunut ja vakuuttunut luonnonmukaisten tuotteidensa toimivuudesta.

–Tuotteeni ovat puhtaita, sataprosenttisesti luonnollisia luomu palashampoita ja saippuoita, ihoöljyjä ja voiteita. Niiden kautta ei huuhtoudu viemäristä alas yhtään keinotekoista kemikaalia, eikä pakkauksissa ole käytetty muovia eli niiden valmistuksessa on kunnioitettu luontoa ja ihmistä. Uskallan väittää, että tuotteissani on kaikki tarpeellinen, vaikka ne onkin valmistettu täysin ekologisesti ilman kemikaaleja tai säilöntäaineita. Tuotteet säilyvät vuoden purkin avaamisesta tai saippuan käyttöön ottamisesta.

Luana Lill-Smeds nauttii työstään ja kokee sen olevan paljon muutakin kuin hiusten laittamista ja leikkaamista.

–Kampaajalla käynti on parhaimmillaan kuin sielunhoitoa. Toki aamuun on helpompi herätä, kun hiukset ovat siinä kunnossa, että niiden laittamisessa ei tarvitse nähdä paljon vaivaa.

 

Teksti: Raija Anttila / Elimäen Sanomat

www.elimaensanomat.fi

 

 

Julkaistu

Tule kanssamme tapahtumaan: Loviisan Wanhat Talot

LWT

Viikonloppuna järjestetään taas Loviisan Wanhat Talot, eli perinne- ja korjausrakentamisen päivät. Jos et ole ennen käynyt tapahtumassa, niin tule nyt. Luvassa on Vanhoja taloja, ihania koteja, historiallisia pihapiirejä ja hurmaavia puutarhoja, kuten tapahtuman sivuilla sanotaan. Linkki tapahtumaan on kirjoituksen lopussa.

Meillä on oma osasto

Tapahtumassa on tänä vuonna Herkkujen puisto Karlskronabulevardilla, josta löytyy ruokatuottajia ja käsityöläisiä. Siellä mekin olemme lauantaina ja sunnuntaina kello 10 – 18. Tosi hauskaa tulla välillä tapaamaan ihmisiä livenä!

 

 

Tule moikkaamaan meitä! Nyt on hieno tilaisuus sinulle, joka mietit eri tuotteiden sopivuutta itsellesi, kun pystyt testaamaan tuotteita paikan päällä. Laitamme myös testerit myyntiin todella edulliseen hintaan.

 

Tässä kaksi asiakkaidemme arvioimaa tuotetta. Nämä ja muita arvioita löydät verkkokauppamme tuotesivuja katsellessasi.

Hunajasaippua

Hunajasaippuasta tuli oma kestosuosikkini! Sen tuoksu on ihanan lempeä ja se vaahtoaa hyvin. Käytän tuotetta sekä saippuana että shampoona ja se jättää hiuksiin mukavan pehmeän tunteen.
Ehdottomasti yksi parhaista saippuoista ja shampoopaloista, joita olen kokeillut 🙂

Jalkavoide

Erittäin riittoisa koostumus. Tekee jaloista todella pehmeät ja virkistää väsyneitä jalkoja. Toimii myös lapsille, hyttysen puistoihin ja paarman puremiin! Lievittää välittömästi kutinaa. Myös taaperolle taiveihottumaan hyvä voide. Hoitaa myös rikkoutuneet kynsinauhat ja rauhoittaa kirvelyä.
Monikäyttöinen luottotuote!

 

Näkemisiin viikonloppuna!

Tästä tapahtuman kotisivuille:  http://loviisanwanhattalot.fi/