Julkaistu

Luana ja kuu – tarinasarja

Kuu on ystävä

Tervetuloa lukemaan uutta tarinasarjaamme Luana ja kuu, jossa kerrotaan erilaisista kuun vaikutuksista. Haluan jakaa teidän kanssanne omia kokemuksiani kuusta ja siitä, kuinka aikoinaan kiinnostuin aiheesta. Kerron myös siitä, miten kuu ja kuun vaiheet vaikuttaa moniin asioihin eri lailla eri aikaan kuukaudesta. Olin aluksi hyvin skeptinen koko kuujuttua kohtaan, vaikka sitä nyt on ehkä vaikea kuvitella. Nyt kuun vaiheet ovat jo niin tuttuja minulle.

Luana ja kuu tarinasarja

Tutustuminen

Vuonna 2006 osallistuin Helsingissä Hengen ja tiedon messuille. Se messupäivä oli kuin mikä tahansa muukin messupäivä – paitsi yhdellä pienellä erolla. Ihmiset kehottivat minua menemään yhden tietyn messupöydän luo. Minulle kerrottiin innostuneena, että siellä myytiin kuuhun liittyvää kirjallisuutta. (No nyt myydään täällä meilläkin.)

Tietenkin lähdin uteliaana tarkastamaan, että mistä mahtaa olla kyse. Messupöydän toisella puolella istui erittäin iloinen sekä puhelias nainen. Hän esitteli itsensä Anne Pöyhöseksi. Anne kertoi minulle kuun kierron eri vaikutuksista, tuosta vain ihan ulkomuistista, ja jo ensimmäisen minuutin aikana olin ihan puulla päähän lyötynä kaikesta infosta. Olin kyllä kuullut ”kuuhulluudesta” ja täyden kuun vaikutuksesta, mutta tuo yhtä hymyä ollut Anne kertoi niin paljon asiaa, että olin ihan pyörryksissä.

Anne oli niin vakuuttava ja innostunut, että lähdin hänen messupöytänsä luota upouusi kirja kainalossani. Ihmettelin mielessäni Annen kertomia juttuja ja aihe tuntui kiehtovan minua yllättävän kovasti. Pohdin, että ”Täytyyhän tässä olla oikeasti jotain suurempaa, joka vaikuttaa elämäämme, kasveihin ja eläimiin”. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun tällaista ajattelin. Olen aina kokenut, että maailmankaikkeutta pyörittää ihmistä isommat voimat. Kirja kiinnosti niin kovasti, etten olisi malttanut odottaa kotiin pääsyäni, jotta pystyisin paremmin paneutumaan asiaan.

Messujen jälkeen pääsin viimein kotiin ja uuden kirjani pariin. Muistan, kuinka kirjan ensimmäiset sanat saivat niskakarvani nousemaan: ” Jo vuosia minua on yhä uudelleen pyydetty jakamaan tietoa, jota olen saanut varhaislapsuudesta lähtien. Tietoa kuun rytmistä, jotka vaikuttavat kaikkeen elämään maapallolla ja miten kuun vaiheet ja sijainnit ilmentävät niitä”. Näin alkaa kirjan esipuheen sanat, jotka kirjailija Johanna Paungger on kirjaansa kirjoittanut.

Tämän luettuani olin ihan että ”MITÄ?! Jos tämä kirja paljastaa oikeasti kaiken tämän, niin alan uskomaan olevani Elämän Tarkoituksen juurilla. Luin kirjan niin nopsaan, etten luettuani muistanut yhtään mitään. Olin aivan pää pyörällä, ihan kuten Annen messupöydän äärellä olin ollut.

Kokeilu

Paloin innosta päästä kokeilemaan tätä kuun ihmeellistä voimaa. Ja tunnettuna hätähousuna tuloksia piti saada nyt heti ja mieluiten olisi pitänyt saada jo edellisellä viikolla. Mietin tyytyväisenä, että mitä kotityötä en juuri nyt voi sietää. Katselin ympärilleni ja silmät osuivat heti täydelliseen kohteeseen: kukkapenkki! Kukkapenkkini olivat silloin aivan jäätävässä kunnossa ja niissä kasvoi enempi voikukkaa kuin perennoja. Toki asuimme silloin maalla – eihän se nyt niin paha voinut olla, jos pari voikukkaa repsottaa perennojen kaverina. Pakko kuitenkin myöntää, että häpesin sitä, mihin kuntoon olin kukkapenkit päästänyt.

Päätin voikukkia katsellessani, että jos Anne on oivaltanut keinon hoitaa puutarhaa, niin miksen voisi sitä kokeilla minäkin. Mieluummin olisin lähtenyt muksujen kanssa vaikka järvelle uimaan, urheilemaan tai mitä ikinä tahansa – muttei sitä kukkapenkin kitkemistä. Koska halusin kokeilla kuun vaikutusta, koekaniiniksi päätyi pihan pienin kukkapenkki.

Luin tarkkaan ohjeet ja kuun vaiheet Annelta saamastani kirjasta. Ja olihan siinäkin omat haasteensa, koska jäin moneen otteeseen miettimään, että mikä ihme on alakuu ja onko se sama kuin vähenevä kuu toiselta sivulta… En kuitenkaan luovuttanut, vaan luin, pohdiskelin ja varmistelin, että olin ymmärtänyt. Tarkistin moneen kertaan, että päivät olivat oikeat puutarhan rikkaruohotaisteluun ja varasin aikaa kalenteriin tätä koetta varten.

suomalaiset superyrtit voikukka sahalaitainen

Miten kokeilun käy?

Vastahakoisesti menin pienen kukkalapioni kanssa putsaamaan noin 2m x 1m kokoista kukkapenkkiäni. Tein sen hymyillen, koska en uskonut tähän hommaan yhtään. – Miksi?

En osaa sanoa. Ehkä siksi, etten ollut koskaan kuullut moisesta.

Kun kukkapenkki oli putsattu rikkaruohoista, kirjoitin seinäalmanakkaan merkinnän pienestä kokeilustani.

Arvatkaas, miten siinä sitten kävi! Unohdin koko kukkapenkin ja kokeilun. Eräänä kauniina päivänä vasta loppukesällä muistin, mitä olin alkukesästä tehnyt ja menin ulos katsomaan. Olin yllättynyt, sillä penkissä ei kasvanut kuin ehkä 2-3 voikukkaa, jotka olivat aivan pinnallisesti kiinni. Siis saman kesän siemeniä, jotka olivat heikosti juurtuneet. Kesä oli ollut hyvin vaihteleva, ei edes kovin kuiva, joten rikkakasveille erittäin suotuisa kesä. Tämä ensimmäinen kokeiluni sai minut vakuuttumaan saman tien. Jotain järkeä kuuasiassa on.

Kokeiluni jatkuivat tulevina vuosina muissa penkeissä, ja epäilykseni kaikkosivat penkki penkiltä. Pakko myöntää, kyllä wanha kansa tietää.

Pajun hävitysprojekti

Innostukseni kokeilla kuun vaikutusta säilyi voikukkapenkkini jälkeen, ja pitkin vuotta tein monia kotiin liityviä kokeita. Palaan niihin myöhemmin.

Eräänä alkukesän aamuna olin koiramme Miron kanssa lenkillä, kun sain idean. Kodin lähellä olevan pellon reunalla olevassa ojassa huomasin runsaasti pajuja. Silleen kun ojissa yleensä on. Naapurimme omisti pellot ojan vierellä. Ajattelin, että hän olisi varmaan hyvin tyytyväinen, jos ei enää tarvitsisi raivata pajuja ojistaan. Niitä kun oli niin paljon, ettei ojavesi pääsyt kunnolla virtaamaan. Päätin soittaa hänelle saman tien.

– Huomenta! Naapurin rouva täällä. Olisin kysyellyt saisinko teiltä luvan raivata ojiasi tuossa talomme edessä olevan pellon vieressä? Tutkin miten kuu vaikuttaa pajujen raivaamiseen. Voi kuulemma olla niin, etteivät enää edes kasva siinä, tai kasvavat hyvin vähän, jos onnistun. Mitäs sanot, saisinko luvan heilua vähän vesurilla ojassasi? kysyi häneltä.

– No, mikä jottei! Mutta en kyllä usko noihin kuujuttuihisi, hahaha! Hän nauroi puhelimessa.

– Mutta toki, anna palaa. Tulen sitten katsomaan joku päivä, mitä siellä touhuat,  hän sanoi.

Hävitysprojekti alkaa

Voi että olin tyytväinen! Sain niin hyvän kohteen kokeiluun! Pajuthan ovat hyvin hankalia saada pois. Juoksin hakemaan vesurin. Varmistin vielä, että päivä on se oikea (tarkistin vielä kertaalleen kuun vaiheet). Nyt naapurin pajut saisivat kyytiä! Ne eivät enää ala kasvamaan tässä paikassa, siitä olen varma, ajattelin.

Jossain vaiheessa päivää lapset ihmettelivät, miksen tule jo sisään laittamaan ruokaa. Aika katsos vaan rientää, kun touhuaa ja suunnittelee. Päätin että katkaisen pajut juuresta, noin metrin leveän kaistaleen ja sitten joku toinen kuupäivä taas metrin lisää. Silloin pystyn paremmin vertaamaan, mitä tapahtuu. Mutta tämän päivän karsitut pajut, ne eivät tule nousemaan enää, näin olin tulkitsevani kalenterista.

Vilkaisin kalenteria ja suunnittelin että seuraavana päivänä karsin uuden metrin leveän kaistaleen. Kuu oli silloin eri merkissä  ja kaikki oli mielestäni hanskassa. Merkkasin kalenteriin kokeiluni, muuten en muistaisi milloin tein mitäkin. Jatkoin puuhia perheeni parissa ja aika riensi.

Pajutulokset

En osannut sanoa, kuinka kauan aikaa oli mennyt, kun pysähdyin seuraavan kerran koiralenkillä ollessani, leikattujen pajujen viereen. Herranen aika! Mitä on tapahtunut?

Onko tämä se paikka, missä olin hakannut pajut juuresta poikki? Piti mennä ihan lähelle katsomaan. Kyllä, siellä oli vesurini merkit. Arvaatteko? Pajut olivat kasvaneet noin 60 cm kahdessa viikossa! Puskathan piti olla miltei kuolleita minun laskelmien mukaan.

No miten se toisena leikattu palsta oli sitten kasvanut? Sehän leikkattiin pari päivää ensimmisen palstan jälkeen. Menin katsomaan ja olin hämmästynyt. Pajut eivät olleet kasvaneet juuri ollenkaan, ehkä sentin. Mitä oli tapahtunut?

Kiireitä riitti urheiluperheessä ja aikaa meni ehkä jokunen viikko taas. Tutkiskelin kuukirjaa ja kuuvaiheita ja sain selville mitä oli oikeasti tapahtunut.

Naapuri epäilee

Siinä välin naapurini soitti.

– Menihän se niin kuten sanoin, Luana! naapurini nauroi  Ei ne sun kuuhommelit oikein toimi.

– Kuule, vastasin. Tein aika ison kardinaalivirheen. Sekoitin alakuun (vähenevän kuun) ja yläkuun (kasvavan kuun). Jos viitsit, niin katsoppas sitä toista pajukkoa mitä leikkasin, se ei ole kasvanut ollenkaan. Se on leikattu alakuulla, kun taas se, joka rehottaa on leikattu yläkuulla. Kirjoitin päivämäärät ylös ja tutkin tarkemmin, missä olin tehnyt virheen. En näköjään vieläkään oikein tiedä, milloin on mikäkin kuun vaihe, naureskelin ja samalla häpesin.

– Eiii, en usko. Ihan hömppää touhua tuo on. En usko mihinkään kuun vaiheisiin. Jatketaan, moikka, hän sanoi.

Olin tosi nolona! Olin ollut niin varma, että onnistun heti ensimmäisen palstan kanssa ja sitä se naapuri oli seurannut myös. Mutta minua lohdutti, että ei hänkään näköjään osannut erottaa vähenevää ja kasvavaa kuuta.

Aika kuluu

Annoin palstojen olla kesän yli. Sää oli hyvin vaihteleva. Sellainen kesä, joka suosi pajuja ja rikkaruohoja, eli villiyrttejä 😉

Elokuun lopulla, reilun kahden kuukauden jälkeen, palasin taas tutkimaan palstoja ja totesin; että ensimmäinen palsta, eli kasvavalla kuulla leikattu, oli järkyttävän iso! Oksia oli siunaantunut ainakin kymmenen kertaa enemmän kuin mitä olin leikannut! Toinen palsta, jonka olin hoitanut vähenevällä kuulla oli kasvanut vain noin 60 cm:ksi. Oksia oli yhtä vähän kuin leikatessa. Kostean kesän vuoksi se ei kuitenkaan kuollut. Paju on sitkeä kasvi. Kuivalla kesällä se olisi voinut jopa kuolla.

Mitä opin tästä? Ainakin sen, että nyt tiedän tasan tarkkaan mikä on kasvava ja mikä vähenevä kuu. Toinen oppi oli; että jos raivaat metsää kasvavalla kuulla, saat tuplamäärän risukkoa parissa viikossa. Se voi pilata paljon pienten metsä – istutusten kasvua.

Marjat puskassa

Kauniina kesäisenä aamuna huomasin yhtäkkiä kuun vaiheet, ja että oli viimeinen kasvavan kuun hedelmäpäivä ja punaiset viinimarjat puskasta oli keräämättä. Marjat olivat selkeästi jo ylikypsiä, mutta ne piti kerätä ja halusin puskat tyhjiksi. Taisi tulla hommassa vähän väsykin.

Laitoin kerätyt marjat mehumaijaan ja keitin mehua. Kun ensimmäinen pullo oli valmis, olin tyytyväinen. Pitäisi laittaa seuraavaksi sokeria. Silloin tuli esikoinen ja kysyi: teetkö mehua? Hän oli nopea liikkeissään ja otti saman tien mehua pullosta. En ehtinyt varoittaa häntä, että siinä ei ole sokeria. Mutta esikoinen maistoikin mehua ja kysyi tyytyväisenä: oletko tehnyt mansikkamehua?

Olin vähän hämilläni. Hän väitti minulle, että olin tehnyt mansikkamehua. Maistoin itsekin ja todellakin – hmm, se maistui mansikalta, niin makealta ja ihanalta. Lapsi oli siis oikeassa! Jälkeen päin tuli vielä mieleeni, että koska mansikka on kallis marja, niin tämähän oli uskomaton tapaus, että punainen viinimarja saatiin maistumaan mansikalta. Olisiko tässä jopa bisnesidea jollekin.

Eli – kun keräät marjat oikeaan aikaan, saat 100 % aromeja ja voit saada kirpeistäkin marjoista tehdä erittäin hyviä mehuja.

Kotitesti

Olen testannut kotona perheelle, mikä marja maistuu parhaimmalle. Kokeile sinäkin ensi kesänä ja testaa eri päivinä kerättyjä marjoja – maistaako perhe milloin marja on kerätty.

Meillä on tulos ollut selvä! Nimittäin hedelmäpäivänä kerätty marja on aina ollut parhaimman makuinen. Muut jäävät mausta, ne ovat kirpeitä tai vetisiä. Kotitestannut olen ainakin  mustikalla ja viinimarjoilla. Sitä paitsi on vielä yksi yllättävä juttu kun kerää parhaimpina päivinä. Marjat eivät mene kasaan, lytisty. Ne pysyvät kokonaisina ja aromit ovat marjan sisällä, eikä pussissa/rasiassa.

Tällaisen kokemuksen jälkeen valitset automaattisesti aina hedelmäpäivän marjojen keräykseen. Se tuntuu järkevältä – miksi et valitsisi sitä päivää kun marjat on parhaimmillaan ja vitamiinit ja sokerit kohdillaan!

Luana ja kuu tarinasarja

Kasvivärit ja värjäyspäivät

Tällä kerralla vain lyhyt tarina, miten kuun vaiheet vaikuttavat kampaamotyöhön. Muistan, kuinka alkualkoina ekokampaajana ihmettelin, miten samalla henkilöllä saattoi tulla täysin erilaisia lopputuloksia kasviväreillä värjättäessä. Hiukset saattoivat reagoida samaan kasviväriin eri tavalla eri kerroilla. Olin ihmeissäni, miten se on mahdollista.

Aloin laittamaan värjäyspäivät ylös asiakaskortille ja pidin kirjaa tarkemmin, mitä väriä oli laitettu. Opin huomaamaan, mitkä olivat parhaat värjäyspäivät, jolloin väristä tuli odotetun kaltainen. Parhaat päivät ovat kasvavalla kuulla ja tulipäivinä tai ilmapäivinä. Esimerkiksi oinaspäivät olivat oikein hyviä värjäyspäiviä. Tästä voit lukea lisää kuukirjan sivulta 35.

Kurkku ja hampaat

Härän merkki, jossa kuu on Toukokuun alussa ja lopussa, on tärkeä merkki. Se on myös sellainen, jonka vaikutukset oppii nopeasti. Tässä muutama tarina, jossa opin härän merkin vaikutuksista.

Olin kuullut ja lukenut tästä merkistä sen verran, että tiesin, että se vaikuttaa suun ja kaulan alueeseen. Lapinjärvellä asuessani ekokampaamoni naapuritiloissa toimi hammaslääkäri. Kuulin hammaslääkäristä välillä ääniä – sellaisia ei niin kivoja ääniä. Ymmärsin, että jotakuta sattui. Aloin seuraamaan näitä ääniä liittyen kalenteriin ja yhtäläisyys oli uskomattoman selkeä. Härkäpäivät ja erityisesti kasvava kuu olivat niitä pahimpia päiviä. Silloin minun piti laittaa radio vähän kovemmalle soimaan.

Kaksosten merkki

Rasva käyttäytyy tietyissä merkeissä suotuisasti. Kaksoset on yksi niistä. Luanakin tekee rasvoja usein kaksospäivänä.

Kokkaatko?

Kastikkeet valmistuvat hienosti kaksospäivinä. Niistä tulee sileitä, ihania, kuohkeita, aivan mainioita kastikkeita! Kokeile vaikka!

Samoin kiisselit ja muutkin saostettavat seokset onnistuvat hyvin kaksospäivinä.

Samoin nyt kun on vielä kasvava kuu tulee erittäin kuohkeaa leipää ja pullaa. Lopputulos voi olla tuplasti kuohkeampi kuin tavallisesti.

Siankärsämötarina – tapahtui muutama vuosi sitten

Siankärsämötarina

Eräs henkilö tuli puheilleni. Hän oli hyvin kärsivän näköinen.

– Onko sinulla Luana jotain peräpukamille? On niin kauheen kipeää. En voi edes istua kun niin sattuu.

– Herranen aika! Olen lukenut yrttikirjoistani niistä ja luulen, että minulla on sinulle jotain yrttiä antaa.

Menimme ekokampaamoon ja otin yhden lukuisista yrttikirjoistani ja luin.

– Siankärsämöä arvostetaan erityisesti suonikohjujen ja peräpukamien rohtona kylpyinä, kääreinä tai salvoina. -On se näköjään hyvä niin moneen vaivaan, joten sanoisin että valmista siitä teetä ja juo 2 kertaa päivässä. Tässä saat maistaa mun tekemää teetä nyt heti. Ole hyvä. Vaikka et tee kääreitä siitä, valmista teetä. Soittele muutaman päivän päästä.

Tuttuni lähti siankärsämöt kainolossaan kotiin. Hiljaista oli muutaman viikon. Sitten hän tuli käymään.

– Arvaa mitä?, hän sanoi.

-Join sitä teetä ja jo seuraavana päivänä oli pukamat pienentyneet niin, että ei ollut ongelmia istua. Join sitä teetä viikon ja ei ole kuulunut eikä näkynyt yhtään pukaman pukamaa!

– Kyllä on aika jymyjuttu tämä kerrassaan!. En voi käsittää, että ne NOIN nopeasti korjaantui. Nå, onhan ne lääkeyrttipäivänä kerätty! ja luonnonvoimaa täynnä.

Sen pituinen se. Eli kannattaa kokeilla ja antaa keholle rauha ottaa vastaan. Ei tarvitse uskoa, mutta ei myöskään tuomita. Neutraali asenne riittää.

Ps. Kerää siankärsämöä, kun on mahdollista. Heinäkuussa ja elokuussa. Muista keräysaika: kasvava kuu ja kukkapäivä tai lääkeyrttipäivä.