Julkaistu

Parantavat kivet – healing stones

Sanotaan, että kivet tulevat luoksesi, kun niiden apua, turvaa, lohtua tai iloa tarvitset. Kivet myös mystisesti katoavat luotasi, toiset hetkellisesti – toiset pysyvästi. Kenties ne katoavat mennäkseen lataamaan itsensä uusilla energioilla. Toki voi myös olla niin, että katoamistempullaan ne työntävätkin sinua lempeästi seisomaan omilla jaloillasi – omassa voimassasi.

Lapset ja kivet

Olette kaikki varmasti myös huomanneet erään asian; lapset rakastavat kiviä.  He poimivat taskut täyteen pikkukiviä pihalta ja jopa nimeävät niitä. Miksi? – Siksi, että he ovat vielä avoinna niiden energioille. Eivät he tietenkään sitä itse tiedosta; menevät ja tekevät vain, kun siltä tuntuu.

Antakaa siis lasten leikkiä ja puuhastella kivien sekä kristallien parissa. Ne auttavat heitä.

nainen pitää käsissään pieniä värikkäitä kiviä

Tulemme aika ajoin nostamaan esiin erilaisia parantavia kiviä 2023 vuoden aikana.

Kivi kuvaa aurinkomerkkiä

Astrologiassa tietyt kivet kuvaavat tiettyjä aurinkomerkkejä ja niiden ominaisuuksia. Annetaan esimerkkinä Oinas jonka kivet ovat mm. rubiini ja timantti. Nämä kivet eivät suinkaan rauhoita häntä – vaan antavat lisää vauhtia. Aurinkomerkin kivi auttaa löytämään ko. merkin energiat.

Muista: vaikka aurinkomerkeillä on ns. omat kivet, niin tämä ei tarkoita sitä etteikö esim. Vesimies voisi kantaa mukanaan esim.savukvartsia, Kauris haukansilmää jne.  Kivet löytävät meidät, aurinkomerkeistämme riippumatta, juuri silloin kuin niitä tarvitsemme.

Kauris 22.12 – 19.1: Onyxi, jaspis, savukvartsi

  • Onyxi on erittäin maadoittava kivi joka rauhoittaa peruspelkoja. Se myös vahvistaa syvempää luontoyhteyttä. Tämän kiven sanotaan herkistävän meidät kuulemaan ja kuuntelemaan omatunnon ääntä sekä auttavan meitä näkemään asioissa ns. “kolikon molemmat puolet”, eli muistamaan että asiat eivät ole musta-valkoisia.
  • Jaspis “kiviperheessä” löytyy vahvoja voimakkaita värejä: punaista, ruskeaa, vihreää jne. Jaspiksia yhdistää se että ne tuovat fyysistä voimaa ja ne tuovat turvallisuuden tunnetta. Tämä kivi on todellinen “tässä-ja-nyt” kivi.
  • Savukvartsi on myös erittäin voimakkaasti maadoittava kivi joka opettaa kuuntelemaan omaa kehoaan ja sen tarpeita. Savukvartsin sanotaan lievittävän stressiä, jännitystä ja masennusta. Tämä kivi auttaa suodattamaan itsestäsi pois kaikki negatiiviset ajatusmallit joista haluat päästää irti

Vesimies 20.1 – 19.2: Ametisti, haukansilmä

  • Ametisti on sielun kivi joka kehottaa pysähtymään ja kuuntelemaan omaa sisintä. Tämän kiven sanotaan helpottavan nukahtamista ja suojelee painajaisilta. Ametisti auttaa rauhoittamaan helposti tulistuvaa luonnetta.

roosanpunainen ametistikivi

  • Haukansilmää kutsutaan myös siniseksi tiikerinsilmäksi. Tämä kivi rauhoittaa ja auttaa pitämään jalat maassa, joten sen sanotaan sopivan hyvin stressin ja ahdistuksen lievitykseen. Haukansilmä myös stimuloi muistia.

Kalat 20.2. – 20.3. Ametisti, krysopraasi ja kuukivi

Maaliskuu on kalojen kuukausi (20.2.- 20.3.) ja on aika tarkastella kalojen “omia kiviä”: ametistia, krysopraasia ja kuukiveä.

  • Ametisti on sielun kivi joka kehottaa pysähtymään ja kuuntelemaan omaa sisintä. Tämän kiven sanotaan helpottavan nukahtamista ja suojelee painajaisilta. Ametisti auttaa rauhoittamaan helposti tulistuvaa luonnetta. Tämä kivi on myös erinomainen meditaatiokivi.
  • Krysopraasi on leikkisää ja lapsenomaista iloa. Tämän kiven sanotaan tukevan mm. työhakemuksen laatimista, auttavan rauhoittamaan kiihkeän mielen ja parantamaan luontoyhteyttä.
  • Kuukiviperheeseen kuuluu erivärisiä kiviä mm. pehmeän samettisen valkoisia, mustia, vihreitä, sinisiä ja jopa sateenkaarehtavia, joilla kaikilla omat vaikutuksensa. Yhteistä kuitenkin kuukiville on se, että se on kuun ja yön kivi, joka auttaa yhteyteen Kuun energioiden kanssa. Se on herkimpien tunteitten kivi, joka opettaa empatiaa. Kiven sanotaan myös vahvistavan feminiinistä Yin -energiaa, joka on kaikille hyväksi sukupuoleen katsomatta.

parantavat kivet kalat

Oinas 21.3. – 20.4.  Jaspis, timantti, rubiini ja granaatti

  • Jaspis “kiviperheessä” löytyy vahvoja voimakkaita värejä: punaista, ruskeaa, vihreää jne. Jaspiksia yhdistää se että ne tuovat fyysistä voimaa ja tuovat turvallisuuden tunnetta. Tämä kivi on todellinen “tässä-ja-nyt” kivi. Kiven sanotaan myös suojelevan taika- ja muilta tempuilta.
  • Timantti edustaa puhtautta, hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Kiven sanotaan auttavan kantajaansa vahvistumaan ja löytämään elämään tarkoituksen ja päämäärän.
  • Rubiinia pidetään hallitsijoiden kivenä. Se on intohimoinen, energinen ja elämänjanoinen kivi. Sanotaan että jos rubiinia katsellaan valoa vasten, niin sen voimakas puna vahvistaa ja voimistaa aneemista, laittaa veren kiertämään ja lämmittää palelevaa. Kiven sanotaan olevan myös vahva pelkojen poistaja.
  • Granaattia pidetään sotureitten kivenä. Se huokuu fyysistä voimaa, rohkeutta, voimakasta tahtoa ja itseluottamusta. Tämä kivi on kiviterapian voimakivi ja sitä löytyy miltein kaikissa väreissä. Sanotaan että tämä kivi antaa keholle voimaa ja vastustuskykyä sekä jouduttaa henkistä toipumista.

parantavat kivet härkä akaatti, smaragdi, safiiri, ruusukvartsi.

Härkä 21.4. – 20.5. Akaatti, smaragdi, safiiri ja ruusukvartsi

  • Akaattikiviperhe on erittäin värikylläinen ja suuri. Akaattilevyt toimivat ns. latureina muille kiville. Voit asettaa haluamasi kiven akaattilevyn päälle lataamaan uutta energiaa. Akaattia itseään ei tarvitse koskaan ladata, sillä sen energia värähtelee niin korkeilla taajuuksilla etteivät ne tyhjene. Tämän ominaisuutensa vuoksi kivi sopii hyvin esim. urheilijoille jotka tarvitsevat nopeaa latautumista sekä energianpurkautumista saadakseen irti itsestään parhaan mahdollisimman tuloksen kilpailussa. Tämä kivi saattaa auttaa vahvistamaan itsetuntoa kuin myös stressaantuneen ihmisen hiustenlähtöongelmia.
  • Smaragdi on Venuksen ja sydämen kivi joka pitää kantajansa pirteänä ja nuorekkaana. Tämä kivi tuo mukanaan tasapainoa elämään ja suojelee painajaisilta, samalla vahvistaen muistia sekä hermostoa. Smaragdi on näkijöiden kivi, joka toimii sydämen sekä kolmannen silmän kautta, niillä jotka osaavat käyttää sitä oikein.
  • Safiiri on Kolmannen silmän kivi joka auttaa kantajaansa näkemään asiat oikein. Tämä kivi näyttää karmanläksyt sitä kyselevälle sekä laittaa kantajansa työskentelemään sen kanssa. Safiiri on myös hyvä meditaatiokivi, sillä se luo kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä.
  • Ruusukvartsi hoivaa hellästi sydämen haavoja ja on sydänchakran kautta yhteydessä universaaliin rakkautteen – rakkautteen kaikkea olevaa kohtaan. Aikuinen joka on jäänyt lapsuudessaan vailla rakkautta ja hellyyttä voi saada tästä kivestä lohtua – kuten kaikki muut jotka tuntevat jääneensä vaille rakastavaa syliä ja lohtua. Ruusukvartsi on kuin rakastava isoäiti jonka syliin voi milloin tahansa kavuta itkemään. Kivi opettaa anteeksiantoa, rakastamisen taitoa ja huolehtimista omasta itsestä. Se luo suloisuutta, lähelläolon tarvetta, helliä tunteita ja avaa kanavan luovuudelle.

parantavat kivet härkä akaatti, smaragdi, safiiri, ruusukvartsi.

Muista: vaikka aurinkomerkeillä on ns. omat kivet, niin tämä ei tarkoita sitä, etteikö esim. Vesimies voisi kantaa mukanaan esim. savukvartsia, Kauris haukansilmää jne. 

Kivet löytävät meidät, aurinkomerkeistämme riippumatta, juuri silloin kuin niitä tarvitsemme. 

Lähteet:

www.keijukoto.com

www.kuukorento.fi

Hietanen, Anne Valonvoimaa, kivi- ja väriterapiaopas (ISBN 952-9586-59-0