Jokaiseen ikäkauteen ihminen tulee aloittelijana

-Sebastien Chamfort

Aikuisella on vastuuta

 

 

Aikuistuessa arvot muuttuvat aika radikaalisti. Ei ole enää niin muiden vietävissä. On jo muodostunut omia mielipiteitä ja keinoja selvitä arjesta.

Sisäinen intuitiosi kehittyy. Parhaimmillaan jopa toteutat sisäisiä arvojasi tekemällä valintojasi niiden mukaan. Sisäiset arvosi ovat elämän perusta ja onnellisuuden lähde.

Nyt on aika tehdä mitä sydän sanoo! Aikuisuus on alkanut.

 

 

 

Nuori aikuinen itsenäistyy ja arvot muuttuvat sen mukaan

 

 

 

Aikuisuuteen kuuluu useimmiten perheen perustaminen. Tässä vaiheessa aistisi herkistyvät entistä enemmän ja suojeluvaisto kasvaa.

Monella herää huoli maailman saastumisesta ja maapallon hyvinvoinnista. Yksi keino aloittaa oma luonnonmukaisempi polku, on lähteä hoitamaan itseään ja perhettään luonnonmukaisemmin.

 

 

 

 

Tuotesarja on suunniteltu koko perheelle

Iän karttuessa iho muuttuu. Naisilla iho usein kuivuu ja miehillä hiuspohjan ongelmat lisääntyvät. Syy tähän voi olla kiire ja stressi, jotka usein saavat ruokailutottumukset lipsahtamaan.

Aikuisen naisen ja miehen vaativalle iholle löytyy sarjastani suurimmat valikoimat tuotteita. Tärkeintä on, että tiedät miltä iho tuntuu nyt – onko se kuiva, rasvoittuva tai hilseilevä. Tuotteiden selosteissa on tarkat ohjeet, mitä kannattaa valita.

Huomioi, että ihosi saattaa muuttua ajan mittaan. Tarvitset ehkä erilaisia tuotteita, kuin aiemmin.